perjantai 20. marraskuuta 2009

Hyväntekeväisyyttä


Jos olet seurannut blogiani jo kauemmin, tiedät että minussa asuu pieni hyväntekijä. Viime vuonna haastoin blogissani ihmiset kutomaan sukkia Venäjän orvoille lapsille. Pareja tuli viisikymmentä! Olen myös ollut Punaisen Ristin vapaaehtoiskerääjänä ja osallistun Unicefin-toimintaan, koska lapseni on koulussa, joka toimii myös Unicef-kouluna.


Tällä kertaa olen syöpäsairaiden lasten asialla. Olen aloittanut uuden sivubisneksen ja ryhdyin taas Oriflamen myyntikonsultiksi, samoja hommia tein viimeksi lukioiässä. Oriflamella on näin joulun alla myynnissä hyväntekeväisyystuote, joka on tänä vuonna korkealaatuinen huulivoide. Jokaisesta myydystä voiteesta menee euro syöpäsairaiden lasten yhdistyksen, SYLVA ry:n toimintaan. Jos haluat olla mukana auttamassa tai olet vain hyvän huulivoiteen tarpeessa, voit tilata sellaisen minulta. Huulivoide on myös kiva joululahja, joka tulee taatusti tarpeeseen, kun tuleva talvi rohduttaa huulet.


Huulivoiteen hinta on 4,95 euroa. Myyntikonsulttina minä saisin jokaisesta myydystä tuotteesta pienen provision, mutta ajattelin, että voisin käyttää sen postimaksuun. Jos siis haluat huulivoiteen, maksan minä postikulut, joten hinta on siis vain tuo 4.95e. Tilauksen voit laittaa vaikka sähköpostiini katinkainen@hotmail.com. 
Hyvän tekemisestä tulee hyvä mieli!

Ps. Tuli mieleen, että jos tämä haaste on sinusta ihan asiallinen ja tärkeä, niin voisitko vinkata tästä muillekin, vaikka blogissasi jos sellaista kirjoitat. Kiitos!

7 kommenttia:

Annie kirjoitti...

Minä myin joskus Herbaa. Totesin ettei minusta ole myyntinaiseksi.

Peanut kirjoitti...

Hiphei! Laitoin s-postia tulemaan :)

Villikissa kirjoitti...

En selviä ilman huulirasvaa joten laitan spostia tulemaan. :)

Junika kirjoitti...

On pakko kommentoida, että ilman Sylva Ry:n toimintaa olisi syöpäsairaiden lasten ja nuorten, sekä heidän vanhempiensa, elämän olosuhteet ihan mahdottomat!

Sairaus itsessään on kamala, mutta taloudelliset huolet ja informaation puute tekee siitä Ihan Oikeasti Ihan Hirvittävän Raskasta.

Sylva auttaa ja jakaa tietoa ja tukee ja tähän toimintaansa se tarvitsee rahaa.

Katilein, olet tärkeällä asialla.

Rita A kirjoitti...

Minäkin mukana monessa hyväntekeväisyydessä. Tänä syksynä olen joutunut kovasti supistamaan rahallisesti auttamista, koska tuloni ovat tavallista pienemmät, mutta nyt olen mennyt omallalla työllä talkoohenkisesti siihen LäksyHelppiin mukaan. Ties mihin tästä vielä päädytään.

Keep up the good work, sister !!! :)

Rouva Nordman kirjoitti...

Annie, minä myin Oriflamea viimeksi lukiossa ja olin ihan ok myyntinainen. Luulen silti, ettei minulle kauheasti tuloja tästä bisneksestä tule, kun tykkään osteskella itse niin paljon tuotteita. Olen kosmetiikan suurkuluttaja, joten hyvä että saan ainakin omat tuotteeni vähän edullisemmin. Lisäksi minulle on tärkeää, että Oriflame ei ole ikinä yli 40-vuotisen historiansa aikana testannut tuotteitaan eläimillä. Minä en muuten tunne tuota Herba-tuotemerkkiä.

Peanut ja Villikissa, jee! Vastasinkin jo s-posteihin :)

Junika, kiitos kovasti kommentistasi! Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta Sylvasta, mutta tekemäni selvitystyön pohjalta yhdistys tuntuu todella asialliselta ja tekee tärkeää työtä.

Haluan kantaa pienen korteni kekoon. Lasten asiat ovat lähellä sydäntäni.

Rita, ihailen kovasti sinua päätöksestäsi kääriä hihat ja ryhtyä töihin. Lapsille antamaasi aikaa ei voi mitata rahassa!

MaaMaa kirjoitti...

Upeaa hyväntekeväisyyttä ja niin hyvään tarkoitukseen.

Onko tuo huulirasva kovin vesipitoinen? Mulla nimittäin rohtuu huulet entisestään, jos rasva on liian "vetistä"; vahamainen sopii mulle joka pysyy huulen pinnalla pitkään.

Jos on vahamainen, niin tilaan mielelläni! (juuri postasin huulieni rohtumisestakin! ;))