Sovinto

(Kuva on Skenet-nettisivulta http://www.skenet.fi/artikkeli/11/03/sovinto )

Istuin eilen elokuvissa parkumassa. Olin lukenut kirjan. Minä tiesin, että elokuva olisi rankka. Olen ollut kipeänä ja sen takia kävin vielä herkemmällä kuin yleensä. Filmin alussa ajattelin, että ei tämä olekaan niin paha juttu, mutta kuten kävi kirjan kanssa, kävi myös filmin kanssa. Edetessään se suorastaan vyöryi päälle kaikkine kipuineen. Sovinto perustuu Susanna Alakosken Sikalat-nimiseen kirjaan. Kirjan teema on 1970-luvulla Ruotsiin muuttaneiden suomalaisten sopeutumisvaikeudet. Elokuva on rankka kuvaus alkoholismista ja siitä, miten lapset joutuvat ottamaan aikuisten aseman. Elokuva on tehty hyvin ja huolellisesti. Kirjassa elokuvan päähenkilö Leena ei tee sovintoa äitinsä kanssa, mutta olin iloinen, että elokuvaan oli lisätty tällainen näkökulma. Se oli hieno lähtökohta tarinalle, jota keritään auki vähitellen nykyhetkeä ja menneisyyttä sekoittaen. Ennen elokuvan katsomista suosittelisin lukemaan kirjan, elokuvasta saa enemmän irti, jos tietää jo etukäteen jotain. Suosittelen myös nenäliinoja. Minä olen asunut varhaislapsuuteni Ruotsissa, mutta meillä ei ollut sellaisia ongelmia, joita elokuvassa kuvataan. Lapsuudenperheessäni ei ole ollut alkoholismia. Pystyin silti samaistumaan elokuvan pääosassa olevien lasten kipuun. Se kouraisi syvältä. En päästänyt itseäni ajattelemaan niitä lapsia, joiden todellisuus on elokuvassa kuvatun todellisuuden kaltainen, koska itku oli jo muutenkin herkässä. Taitaa se olla niinkin, että elokuvissa käydessäni itken myös muita asioita kuin elokuvan herättämiä tunteita. Scandinavian Music Groupilla on kappale, jonka koen itselleni läheiseksi (Mustana maidolla kylmänä kuumana), siinä lauletaan: "Itken elokuvissa, mutta kotona en uskalla." Minä voisin itkeä kotonakin, mutta en viitsi.

Jos et vielä ole nähnyt Sovintoa, niin mars elokuvavuokraamolle! Minulla oli hieno mahdollisuus nähdä Sovinto elokuvateatterissa ja siellähän elokuva parhaiten toimiikin.